Niinijärven lomamökkien rannasta on pääsy puhtaalle Isojärvelle uimaan, soutelemaan ja kalastamaan. Kuntoilijat pääsevät metsämaisemiin lenkkeilemään helposti hiekkatietä pitkin. Kansallispuistossa voi vaeltaa tai tutustua muun muassa historiallisesti arvokkaisiin kohteisiin. Luutsaaressa on osan kesästä perinnemaiseman hoitotehtävissä myös lampaita, joihin voi käydä tutustumassa. Lisätietoa >>

Mökkien varustukseen kuuluu myös mölkky-peli. Mökeiltä löytyy myös luettavaa, ja halutessaan tilalta voi lainata kirjoja. Juhannuksena Isojärvellä poltetaan kokko sääolosuhteiden salliessa.

Talvisin Isojärven jäällä voi jäätilanteesta riippuen pilkkiä, luistella ja hiihtää. Molemmilta mökeiltä on pääsy 2,5 km pitkälle latu-uralle, jota kunnossapidetään tilan toimesta lumisen kauden ajan. Mökkien rantaan sahataan talvisin avannot. Molemmilla mökeillä on kaksi potkukelkkaa. Himoksen laskettelukeskukseen mökeiltä on noin 40 minuutin ajomatka.



Niinijärven tilalta on mahdollista tilata pitopalvelumaista palvelua. Tilan isäntäväki on suorittanut hygieniapassit. Tilalta voi tilata erillistä maksua vastaan mökille tuotavaksi ruokakattauksia esimerkiksi yrityksille tai pieniin juhlatilaisuuksiin. Ruokatarjoilu voidaan järjestää myös Niinijärven tilalla. Kysy aiheesta erikseen varatessasi mökkiä.



Mökeille on varattu kaksi verkkomerkkiä kumpaakin mökkiä kohden. Katiskat ja verkot saa vuokrata tilalta tarvittaessa. Kalastukseen vaaditaan valtion kalastuslupa. Yhdellä heitto-ongella saa kalastaa vapaasti samoin kuin mato-ongella ja pilkillä.

Niinijärven lomamökkien varausehdot (linkistä aukeaa PDF-tiedosto)

 

Veistetty oman tilan mäntytukeista vuonna 2000 ja remontoitu talvella 2013–2014. Hirsimökin koko on 65 m2. Majoitustilaa mökissä on normaalisti kuudelle hengelle sekä tarvittaessa kaksi paikkaa ylimääräisillä patjoilla. Lisätietoja ja kuvia >

KollinporttiKollinportti.htmlshapeimage_4_link_0
KylmäniemiKylmaniemi.htmlshapeimage_5_link_0
Lomamökit
KuikanhuutoKuikanhuuto.htmlshapeimage_8_link_0

Rakennettu vuonna 2006. Päärakennuksen koko on 80 m2 ja saunarakennuksen koko 25 m2. Majoitustilat kuudelle. Saunarakennuksessa makuupaikka yhdelle. Tilat sijaitsevat yhdessä kerroksessa ja pääsy onnistuu myös pyörätuoliluiskaa pitkin. Lisätietoja ja kuvia >

Kylmäniemi on niemessä sijaitseva vanha autiotila, jota vuokrataan lähinnä kanoottiretkeilijöille. Päärakennuksessa on takka sekä istuma-, makuu- ja pöytätilaa. Tilalla ei ole sähköjä eikä juoksevaa vettä. Pihapiirissä on ulkokäymälä. Lisätietoja ja kuvia >

Pitopalvelutilaukset
Kalastaminen